Ensin mies teki nurkkakotelot hirsinurkkien päälle ja naulasi tippalistat paikoilleen. Näihin taisi mennä puolitoista päivää.
Seuraavaksi työn alla olivat etukuisti ja takaterassi. Miehellä ei ole aiempaa kokemusta aumakaton rakentamisesta, ja sanoikin jälkeenpäin, että hän arvelee, että se tulee näin, miten hän on sen rakentanut! Tarkistimme vielä netistä eri kuvista, ja kyllä, ihan oikein meni!
En ollut käynyt raksalla pariin päivään, joten lauantaina minua tuli vastaan peltejä vaille valmis aumakattokuisti, kun ajoin talon pihaan. Ihan sanattomaksi veti, on se vaan niin kaunis!
Näin jälkeenpäin hirvittää katsoa edellisen blogitekstin kuvia, sillä niihin oli jäänyt niin karmeat jäteläjät näkyviin. Nämä kuvat otinkin vähän rajaten...
Terassin katto on valokatetta vaille valmis. |
Onneksi enää ei tarvitse rajailla, sillä käytimme lauantai-iltapäivän kokonaan talon ja pihan siivoamiseen. Polttopuuta oli ehtinyt jo kertyä varmaan vuoden lämmitystarpeiksi, kun talo tyhjennettiin epämääräisistä laudanpätkistä. Monen tunnin ajan sai myös pitää nuotiota, että sai kaiken ylimääräisen roskan poltettua!
Loputkin tippalistat ovat nyt paikoillaan. |
Lauantaiaamuna kävimme kiertelemässä kauppoja. Halusin käydä Askossa hakemassa ideoita sisustukseen. Olihan siellä totta kai kaikkea ihanaa! Hankalaa tässä vaiheessa on se, että varastotilaa on niin rajatusti, ettei kannata vielä ostaa sisustustavaraa. Onneksi ideoita voi silti kerätä!
Askosta siirryimme rautakauppaan tilaamaan valokatetta terassille, ja mitä siellä kävelikään vastaan! Lavallinen ihanaa Cellon parkettia, kesätarjouksessa.
Aivan ihanat viisteet tässä! |
Parketti oli todella hyvässä alennuksessa, eikä mennyt kauaa, kun varasimme koko jäljellä olevan määrän, sillä sitä oli juuri sopivasti meidän taloomme.
Olen jo kauan ihastellut netistä kauniita, uudenlaisia parketteja. Meillä oli vanhassa talossamme koivulautaparketti, josta en pitänyt, ja se naarmuuntui helposti. Nykyään on kuitenkin kehitelty parempia parketteja, erityisesti tammesta. Kuitenkin meidän rakennusprojektimme on tiukasti budjetoitu, ja olimme laskeneet, että lattiamateriaalin neliöhinta voisi olla noin 20€. Tuolla hinnalla ei yleensä parketteja irtoa, joten olin jo tyytynyt ajatukseen, että meille tulee laminaattilattiat. Se tuntui minusta vähän ristiriitaiselta, että hirsitalossa ei ole missään muovia, mutta sitten päällystäisimme lattiamme muovisella laminaatilla. Laminaatti ei tunnu turvalliselta valinnalta, sillä viime aikoina on alettu herätä muovien haittoihin ihmiselle. Lapset kun konttaavat jatkuvasti lattialla ja nuolevatkin sitä. Meille oli siis selvää, että jos meidän väreihimme ja hintaluokkaamme (tinkimättä laadusta) sopivaa parkettia löytyy, niin siihen päädymme. Onneksi näin kävi! Olemme todella innoissamme tästä löydöstä.
Tänään alettiin taas hommiin. Mies laittoi viimeisiä tuulensuojalevyjä paikoilleen terassin seinään, joka jää kattolautojen yläpuolelle, ja minä aloin villoittaa Ekovillalla ikkunoiden yläreunoja. Hirsitalossa ei voi laittaa uretaania kuin ikkunoiden kolmelle sivulle, ja yläreuna pitää villoittaa, jotta hirret pääsevät laskeutumaan.
Alussa leikkasin levyjä sopivan kokoisiksi puukolla, mutta parhaaksi ratkaisuksi osoittautui levyn sahaaminen kahden styroks-paketin päällä niin, että saha kulkee pakettien välissä.
Joissain ikkunoissa Ekovillalevy ei ihan riittänyt paksuudeltaan, vaan jäi löysälle ja valo näkyi läpi. Lisäsin niihin kohtiin ohutta villalevyä. |
Villoittamisen jälkeen aloin teipata ikkunoiden yläreunoja ilmansulkuteipillä, ettei tuuli pääse sisään. Ulkopuolellekin tulee teippi, mutta se on vähän erilaista kuin tämä, eikä sitä löytynyt perusrautakaupasta. Netissä sitä näytti olevan, pitänee tilata sieltä.
Näiden teippaamisessa pitää olla tarkkana, ettei teippaa liian läheltä ikkunaa eikä liian pitkälle hirren päälle. Riskinä on, että lista ei peitäkään teippiä kokonaan, jos teippiä on liian leveälti. Jouduin laittamaan kaksi teippikerrosta päällekäin, sillä teipin leveys ei ihan riittänyt tuohon aukkoon.
Teippausta jäi vielä jonkin verran huomiselle, silloin jatketaan.
Nyt on hommat tosiaan niin hyvällä mallilla, että kohta päästään tekemään sisätöitä. Mies pistikin jo tarjouspyyntöä ilmanvaihtoputkistosta. Hän kyseli myös kirvesmiestä töihin, ja voi olla, että sellainen ainakin joksikin aikaa saadaan tässä syksyllä. Tiedä, vaikka jouluksi päästäisiin uuteen kotiin!