Viime viikkoina on tapahtunut talolla paljon. Pari viikkoa sitten mies sai kaverikseen kaksi muuta miestä asentamaan peltikattoa, joka tulikin sitten sinä päivänä valmiiksi. Pian sen jälkeen saimme talkoovoimaa Saksasta, sillä eräs ystävämme halusi tulla meille rakennusavuksi kolmeksi viikoksi. Hän osoittautuikin oikein hyväksi avuksi, ja nyt on saatu asennettua ikkunat ja ovetkin yhtä lukuunottamatta, ja siinä samassa mies ehti välissä käydä rehutkin tekemässä. Myös talon etu- ja takapuolella asennettiin tuulensuojalevyt ja paneelit välikaton peitoksi.
|
Ikkunoita asennettaessa piti vielä avartaa ikkuna-aukkoja. Tehtaalta toimitetaan vain kokonaisia hirsiä, ja siksi joihinkin hirsiin joutuu tekemään vielä leikkauksia. |
|
Vasemman puoleinen olohuoneen ikkuna-aukko avarrettuna, ja oikeanpuoleisessa on merkitty valmiiksi, mistä sahataan. Mies sahasi nämä moottorisahalla. |
|
Välikatto vielä avonaisena sekä ulos että sisälle. |
|
Sahauskohdasta näkee, kuinka paljon kuusihirsi tummui parissa viikossa asennuksen jälkeen. |
|
Ikkunat toimitettu, ja peltikatto asennettuna. |
|
Rännitkin ovat jo saapuneet ja odottavat pihalla asennusta. |
|
Ikkunat ja ovet tulivat Skaalalta. Aika monta reklamaatiota joudumme valitettavasti tekemään, sillä maalausjälki oli monessa ikkunassa huonoa ja muutama lommokin löytyi. |
|
Takaterassin ovi ennen asennusta. Nämä lähes täyslasiset ovet ovat hurjan painavia asennettavia! |
|
Kaikki ovet ja ikkunat paikoillaan pääsisäänkäyntiä lukuunottamatta. |
|
Olohuoneen suuret ikkunat sekä terassin ovi. Eikö näytäkin enemmän oikealta talolta, kun ikkunat ja ovet on paikoillaan? |
|
Pääovi, tosin asentamatta ja väärinpäin. Pääsisäänkäynnistä tulee kaunis. Tämän oven molemminpuolin tulee kaksi täyskorkeaa, kapeaa ikkunaa. |
|
Pääsisäänkäynnin sivuikkunat ovat vielä asentamatta. |
|
Kodinhoitohuoneen ovi ja ikkuna. |
|
Meidän makuuhuoneemme. Tämä ikkuna on ainut, joka ei ole peitettynä, sillä se on terassin katon suojissa. |
|
Tähän rakentuu takaterassi. |
|
Tässä kuusihirressä on vaan jotain niin kaunista! |
|
Tonttimme on todella iso, mutta talon takaa emme ota käyttöön kaikkea maata. Takapiha tulee loppumaan tuonne missä on vähän kalliota näkyvissä. |
|
Tähän tulee keittiöpuutarha kasvihuoneineen ja kasvatuslaatikoineen. Kivi- ja maaläjät eivät ole tuossa jäädäkseen. |
Niin kuin yleensäkin rakennustyömaalla, piha on aika hirveän näköinen. Olen tilannut vihersuunnitelman, sillä haluan tehdä pihastamme mahdollisimman toimivan, mahduttaa sinne haluamani elementit sekä välttää turhat virheet. Haluan pihasta helposti hoidettavan, siistin ja käytännöllisen.
|
Ihana näköalamme pelloille. Tuolla pellolla laiduntavat tilamme lehmät kesällä, ja ne näkyvät meille takaterassin lasiovesta. Rauhoittava maisema! |
|
Mieheni teki jo edellisen talomme pihalle tämän hirsisaunan, ja se haluttiin mukaan uuteen taloon. Siinä se uudella paikallaan odottaa, että olisi aikaa laittaa se taas käyttökuntoon. |
|
Vanha aitta totta kai kunnostetaan, sillä se tuo mukavaa vanhan ajan tunnelmaa pihapiiriin. Mielestäni se on pihan kaunein rakennus, tällä hetkellä. |
|
Tältä se nyt näyttää, Kotiranta. Kun ikkuna-aukot on kunnolla tiivistetty ja vuorilaudat laitettu paikoilleen, voidaan muovit ottaa ikkunoista. Sitä odotellessa! Rakenteilla etukuisti. |
Tällä hetkellä miehet rakentavat takaterassia ja etukuistia. Meillä on tavoitteena saada ennen syksyä valmiiksi kaikki mahdolliset ulkotyöt maalausta lukuunottamatta, että ilmojen kylmetessä päästään tekemään sisätöitä. Aiomme sutia talon pintaan perinteisen punamultamaalin. Joudumme sitä hetken odottelemaan, sillä höylähirsi ei ime punamultamaalia kunnolla tuoreena, ja pinnan pitää antaa karheentua 1-2 vuotta. Kaikki muut osat maalaamme asennusvaiheessa.
Mies vielä miettii, että palkkaisimmeko kuitenkin kirvesmiehen kaveriksi tekemään ulkotöitä sekä sisälle väliseiniä ja välikattoa, sillä omatoimirakentajalla menee hirveästi aikaa miettimiseen - ja virheiden korjaamiseen. Ja töissäkin pitäisi maatilalla käydä! Mahdollisesti pääsisimme jouluksi uuteen kotiin, jos palkkaisimme ammattilaisen kaveriksi. Ja voipi olla, että palkkaammekin, jos löydämme sopivan ammattilaisen, jolla on kokemusta hirsirakentamisesta.
Teillähän hommat etenee vauhdilla. Komia tullee talosta. Kyllä vanhat rakennukset kannattaa säilyttää ja kunnostaa. Ne jos mitkä kertoo historiasta ja täydentävät hienosti maalaismaisemaa.
VastaaPoistaMeillä alakaa talon kengittäminen, huonojen hirsien tilalle pitäs saaha uuvet. Kokkeillaan tehä homma ihan ite, jos ei onnistu niin pitänee sitte kysellä ammattimiestä joka homman ossaa varmasti.
Kylläpä ne etenee. Onneksi blogista näkee, että onhan ne asiat edenneet paljon parin viikon takaisesta, kun välillä tuntuu, ettei etene :) Kyllä vanhoissa rakennuksissa on se oma kauneutensa, jota ei uusi korvaa! Vielä on vähän mietinnässä, että minkä käyttötarkoituksen vanhalle aitalle keksisi. Teillä on iso työmaa, kunnioitan tosi paljon! Teidän talosta tulee upea :)
Poista