torstai 10. marraskuuta 2016

Ulkokuvia

Talvinen tervehdys!

Olemme asuneet uudessa talossa nyt kahden viikon ajan. Muuttaminen on ollut hidasta, ja muutama laatikko on edelleen purkamatta. Tavaroita on ollut vaikea laittaa paikoilleen, sillä listoja on puuttunut ja talossa on hypännyt monenlaista työmiestä päivittäin. Virallisten sähköjen saaminen taloon venähti, sillä sähköfirmamme ei meinannut millään saada toimittajaltaan sähkökaappiamme. Sähkökaappi itse asiassa asennettiin vasta eilen. Siihen asti meillä oli väliaikainen sähköviritelmä, jonka ansiosta saatoimme elää melko normaalia elämää. Viimeiset listat asennettiin pari päivää sitten. Tai no, yksi lyhyt lista puuttuu vielä eteisestä, mutta mies aikoi sen itse laittaa, kunhan ehtii. Sisäkuvia on ollut turha kuvitellakaan ottavansa, kun kaikki on sekaisin eikä ole ollut järkeä siivota ennen kuin loput rakennustarvikkeet on roudattu pois sisältä. Haaveilen, että nyt viikonloppuna ne muuttaisivat parempiin säilytystiloihin ja tänne taloon saisi tehdä ihan oikean viikkosiivouksen!

Onneksi ilmat ovat suosineet, ja lähes joka päivä on saanut käydä kävelyllä auringonlaskun aikaan taivaan punertaessa. Nämä kuvat otin viime sunnuntain kävelyltä.









Kovasti odotamme jo normaalia elämää uudessa kodissa, ja toistaiseksi vasta haaveilen ihanista joulusisustuksista. Vielä hetki pitänee malttaa niiden kanssa :) Iloinen asia tältä päivältä: meillä on vihdoin kuisteilla ulkovalot! Tähän asti pimeän tultua autoa on saanut hakea pihalla taskulampulla. Suuri helpotus elämään siis!

Keittiössä on myös projektina vanhan talonpoikaiskaapin kalkkimaalaus. Kyseinen kaappi on ollut minulla jo edellisessä talossa, mutta maalasin sen silloin sinapinkeltaiseksi. Tuo väri ei oikein istu tänne uuteen taloon, joten se sai maalaus- ja kunnostustuomion. Siitäkin tulee postausta sitten myöhemmin :)

Ihanaa alkutalvea kaikille!

3 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää hyvältä teidän talo ulkoapäinkin 😊 tsemppiä viimeisiin hommiin, pian te saatte asua täysin valmiissa kodissa, meillä siihen valmiiseen on vielä matkaa mutta koko ajan etenee hommat 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni :) Kyllä lähes valmiita ollaan, vaikka hommaa riittääkin vielä. Ensi kesälle jäi kaikki pihatyöt ja talon maalaus. Myös autotallirakennuksessa ja pihalla olevassa aitassa riittäisi kunnostamista. Tsemppiä teillekin! :) Niin ne vaan tekemällä etenee!

      Poista
  2. voi ihanaa ja onnea uuteen kotiin. Minäkin niin toivon tuota hetkeä, että saisin kantaa tavarat uuteen kotiin, mutta sinne on vielä matkaa...

    VastaaPoista