Tähän pisteeseen jäin ensimmäisen kietomiskerran jälkeen, kun risut loppuivat kesken. |
Tänään päätin istahtaa etukuistille ison risukasan keskelle ja alkaa kietoa risuja paikoilleen. Pitäähän lamppu saada ennen muuttoa valmiiksi!
Puolentoista tunnin rautalanganpyörittelyn jälkeen päättelin viimeiset päät ja totesin, että nyt se on valmis.
Risut kiinnitin rautalangalla metallikehikkoon. Nuo jäkälät! Kerrassaan upeita. |
Lampusta tuli melko painava, ja vaatii varmasti kettingin, että pysyy katossa. Olen tyytyväinen lopputulokseen, ja samoin oli mieskin. Molemmat olemme luonnossa viihtyvää sorttia, ja tämä lamppu varmasti sopii kotiimme hyvin. Ja eihän lampun ulkonäkö välttämättä tuohon jää! Sitä voi koristella vuodenaikojen mukaan, kieputtaen siihen vaikka juuttinarua ja koristeita jouluksi, tai siihen voi ripustaa helmiä tai kristalleja. Muunnosmahdollisuuden ovat loputtomat! Seuraavan kerran näette kuvan lampusta, kun se on oikealla paikallaan uudessa kodissa :)
No mutta mitäs siellä talolla onkaan tapahtunut viime aikoina? Piha on tasoiteltu, ja sisustustyöt etenevät vauhdilla. Eilen käydessäni paikan päällä kolme makuuhuonetta neljästä oli tapetoitu lähes valmiiksi ja olohuonetta oltiin aloittamassa. Saunan, pesuhuoneen ja vessojen laatoitukset on tehty, ja kodinhoitohuoneen lattiaan vedetään tänään vesieriste. Mies on nyt urakoinut pannuhuoneen parissa, että taloon saataisiin lämmöt päälle. Tänään saadaan yläpohjaan eristeet.
Olohuoneen ihana tapetti on suomalaisesta Vanaja-paperitapettivalikoimasta. Myös työhuoneen tapetti on samasta valikoimasta, mutta siitä minulla ei ole kuvaa. |
Maanantaina sain käydä tilaamassa myös kattolistat!
Kuva: Maler. |
Meille on pakko laittaa aika korkeat listat, sillä väliseiniin piti jättää yläreunaan 5cm raot hirsien laskeutumisen varalle. Mutta eihän se haittaa, minusta suuret, koristeelliset listat ovat todella kauniita!
Laittaisin mielelläni kuvia talolta, mutta kun saavuin sinne eilen noin kello 18.30 illalla, sisällä oli jo hämärää, eikä kunnon kuvia olisi saanut. Ulkona näki vielä jotain, ja päädyin pesemään muutaman ikkunan. Voin sanoa, että kannattaa varata aikaa ja puhtaita välineitä ensimmäiseen ikkunoiden pesuun! Hyvin olivat ehtineet likaantua kesän aikana!
Käyn lähipäivinä ottamassa teille muutaman kuvan talolta. Siihen asti jatkan sisustuksen suunnittelua! Meidän talosta tulee niin kaunis, juuri omaan silmään sopiva! :)